torstai 30. tammikuuta 2014

Matematiikkaa lötkötellen

Vuonna 2001 syksyllä sain ohjattavakseni kakkosluokan. Tasapaistäminen, junnaus, jarruttelu ja tilketyöskentely (=hienosti sanottuna sivusuuntaan eriyttäminen) päättyivät kuin seinään. Mattoja lattialle ja tyynyjä oppilaille, se taisi olla ensimmäinen muutos. Lentäväksi lauseeksi tuosta ajasta jäikin ”Jaanan lapset makoilevat pitkin lattioita, eikä niille opeteta mitään”.
Ohjasin tätä samaista luokkaa aina vuoden 2005 kevääseen asti, jolloin he pääsivät viidenneltä luokalta. Kahdeksan vuoden jälkeen, viime keväänä minua odotti lakkiaiskutsu työpaikkani lokerossa. Kaikki vanhat muistot tulvahtivat mieleeni – pienistä oppilaistani oli varttunut aikuisia.
Pyysin Jadea kirjoittamaan koulumuistoistaan, etenkin siitä, millaisina hän muisti matematiikan tunnit. Pyysin häntä kertomaan tuntien rakenteesta, toimintatavoista ja ilmapiiristä. Toivoin hänen palauttavan mieliin kaikki ne asiat, mitkä olivat herättäneet hänessä myönteisiä tai kielteisiä ajatuksia. Tekstin myönteisyys yllätti minut täysin, vaikkakin pitää huomioida, että oppilas on aina lojaaliteettisuhteessa opettajaansa nähden. Jaden teksti on jo julkaistu maot.fi:n sivuilla. En voinut olla julkaisematta sitä täälläkin.
Anttilassakin pötkötellään!

Löhömatikkaa – muistomatka alakouluaikaan
Mahdolliset puutteet, väärinmuistamiset ja virheelliset tiedot johtuvat siitä tosiasiasta, että näistä tapahtumista on kirjoitushetkellä jo toistakymmentä vuotta aikaa. Annettakoon tämä anteeksi.
Varhaisimmat koulumuistoni liittyvät erityisesti matematiikkaan. Olen kakkosluokkalaisena natiaisena kirjoittanut violettiin Karvinen-päiväkirjaani lauseen ”olen oikea nero matikassa!”
Tämä ei enää pidä paikkaansa, mutta sain ala-asteikäisenä tehtävät tehtyä nopeasti ja sujuvasti. Pidin matematiikasta. Uskon opetusmetodien ja luokan ilmapiirin vaikuttaneen siihen.
Matematiikassa saimme ottaa paljon vastuuta omasta työskentelystämme ja oppimisestamme. Osa asioista opiskeltiin yhdessä, mutta usein opettaja ohjasi meitä yksitellen. Meillä oli todella viihtyisä luokkaympäristö, jonne saimme tuoda tyynyt. Niillä makoillen saimme paitsi kuunnella tarinoita, myös laskea itseksemme tehtäviä. Elävimpiin alakoulumuistoihini kuuluukin viileällä lattialla pulpetin alla makoilu ja tehtävien laskeminen. Tämä oli etuoikeus, joka piti saavuttaa. Joka tunti ei voinut laskea lattialla, ja jos homma ei toiminut, palattiin takaisin pulpettityöskentelyyn.
Minulle, ja varmasti myös muulle luokallemme, oli tärkeää saada ottaa itse vastuuta tehtävien etenemisessä. Monille meistä tuo vapaampi, vastuutaottavampi tapa opiskella sopi hyvin.
Matematiikassa käytimme erilaisia apuvälineitä. Värikkäät multilinkit olivat helpossa paikassa luokan takaosassa, ja sieltä niitä saattoi hakea avuksi. Geometrian apuna käytimme myös neliönmuotoisia puulaattoja, joihin oli isketty pieniä nauloja. Naulojen ympärille teimme kuminauhoilla erilaisia muotoja ja harjoittelimme siten geometristen kappaleiden tunnistamista ja muodostamista.
Saimme tehdä kulloinkin käsiteltävän aiheen tehtäviä omaan tahtiin. Perustehtävistä sai edetä itsenäisesti haastavampiin tehtäviin aina seuraavaan opetettavaan aiheeseen asti. Mikäli tehtävät loppuivat kesken, oli tarjolla lisätehtävävihkoja. Heikompia neuvottiin ja tuettiin tarpeeksi. Aina emme saaneet samoja läksyjä koko luokka, vaan yksilöidymmin - nopeasti edistyvät saivat ottaa enemmän tehtäviä, muille riitti vähäisempi määrä. Saimme myös valita kirjasta omaan tasoomme sopivia tehtäviä.
Ilmapiiri matikantunneilla oli kannustava ja huomioonottava. Autoimme toinen toisiamme sen sijaan että olisimme kilpailleet. Meille opetettiin, että tärkeintä on voittaa itsensä ja edistyä, ei mitata saavutuksia muiden suorituksiin. Jälkikäteen ajateltuna olen oppinut ala-asteella matematiikkaa hyvin eri tavalla kuin ikätoverini. En ole kuullut kenenkään muun kertovan, että he olisivat saaneet itse vaikuttaa siihen, mitä tehtäviä tekevät, saatikka tehdä tehtäviä lattialla makoillen. Olen huomannut opetuksesta olleen paljon hyötyä myös muussa elämässä - ymmärsin jo varhain, etteivät kaikki etene koulussa samaan tahtiin, kaikki oppivat siinä rytmissä missä oppivat.
Koska saimme tehdä tehtäviä omaan tahtiimme, eivät nopeammat ehtineet turhautua tunneilla. Toisaalta opettajalla oli myös paremmin aikaa keskittyä neuvomaan niitä, jotka tarvitsivat enemmän ohjausta.
Olen itse nyt töissä ala-asteella ja huomaan, kuinka paljon omat kokemukseni vaikuttavat tapaani neuvoa ja auttaa lapsia. Yritän parhaani mukaan olla yhtä kannustava, rohkaiseva ja ennakkoluuloton kuin oma ala-asteopettajani aikoinaan oli antaessaan meille vapauden toimia matematiikan tunneilla totutusta poikkeavalla tavalla. Ja on ihanaa huomata, että jotkut asiat eivät muutu - Multilink -kuutiot ovat edelleen ahkerassa käytössä!

Tekstin on kirjoittanut
Jade Laurila, 20-v, koulunkäyntiavustaja, Espoo

Ei kommentteja: