lauantai 25. tammikuuta 2014

Taulukot ja koodit Satumetsässä


Tietokoneet ja taulukot

Satumetsän matematiikka on toteutettu siten, että esikoululaiset ja ensimmäisten luokkien oppilaat on jaettu 10 oppilaan pienryhmiin. Jokaisessa ryhmässä on sekä koululaisia että esikoululaisia. (Katso tarkemmin: Mieletöntä matikkaa Satumetsän tyylillä

Varis-ryhmässä opiskellaan taulukoita ja tietokoneen käyttöä kolme tuntia lukuvuodessa. Jokainen ryhmä saa harjoitella taulukoiden tekemistä, kuvien siirtämistä, kirjoittamista ja yhteistyötaitoja. Oppitunnin päätavoite on oivaltamisen ja oppimisen riemu ja iloa. Jippii- kiljahdukset täyttävätkin luokan, kun jättijäätelö onnistutaan pienentämään taulukkoon sopivaksi.

Tavoitteet

Alla olevasta kaaviosta käy ilmi, millaiset karkeat suunnitelmat ja tavoitteet näille tunnille on asetettu. Jokaisen tunnin jälkeen lapsi laittaa omaan kansioonsa tunnin aikana tehdyt harjoitteet ja voi viedä ne nähtäväksi kotiin.

Oppitunnin tavoitteet
Mielipidemittaus

Aluksi tehdään mielipidemittaus herkuista. Mainio taulukkoharjoitus löytyy Sanoma Pro:n sähköisistä materiaaleista Matikka 1 extratehtävistä. Iso taulu antaa jokaiselle lapselle hienon mahdollisuuden seurata pylväiden rakentumista taulukkoon.

Smartboard-kuva herkkumittauksesta by Sanoma Pro:n Matikka
Lapset saavat valita herkut. Herkun valitsija laskee kuinka moni pitää hänen valitsemastaan herkusta.Tehtävässä harjoitellaan taulukoiden tulkitsemista; kuinka monta, yhtä paljon, yhtä vähän, saman verran, enemmän ja vähemmän käsitteitä. Kuinka moni pitää jäätelöstä? Kerran yksi oppilas valitsi herkukseen kaalilaatikon. Voitte vaan arvata, millaiseen mutristukseen suut pöydän ympärillä menivät. Onneksi kaalilaatikko oli myös minun ja kouluavustajan herkkua, joten pylväs kohosi komeasti kolmoseen. Tilanne oli myös oivallinen kohta puhua yleisesti mielipiteistä ja siitä, ovatko ne oikeita vai vääriä. Hämmästelyä on aiheuttanut myös se, etteivät kaikki pidäkään jäätelöstä ja limpparista. Eläköön erilaisuus!

Isot multikuutiot - kuva www.tevella.fi
Ensin lapset harjoittelevat lukumäärän konkretisointia kokoamalla eri värisiä Multilink-kuutioita pylväiksi. Pylväitä tehdään esim. lempiväreistä. Kuinka moni oppilas pitää ruskeasta väristä? Kuinka moni oppilas pitää vaaleanpunaisesta? Lopuksi katsotaan, mikä väreistä on suosituin. Mistä pidetään vähiten? Kuinka moni pitää vihreästä? Kuinka moni piti valkoisesta enemmän kuin mustasta?

Taulukko kulkuvälineistä löytyy Sanoma Pron Pisara-harjoituskirjasta 

Sen jälkeen siirrytään harjoittelemaan taulukon tekemistä paperille. Mittauksen kohteena ovat erilaiset kulkuvälineet, joilla koulumatkaa taitetaan. Kuinka moni oppilas tulee joskus kouluun kävellen? Kuinka moni oppilas tuodaan joskus kouluun autolla? Kuinka moni oppilas tulee joskus kouluun bussilla? Millä kuljettiin eniten jne. Pohditaan vielä lopuksi, millä olisi parasta kulkea, jos ei ole kiire ja matka on kohtuullinen? Miksi?


Lisään taulukon, kirjoitan numerot, siirrän kuvan ja maalaan pylväät - tästä tulee upea!

 Lopuksi työstetään tietokoneilla oma taulukko. Opetellaan avaamaan word-tiedosto, käyttämään valmista taulukkoa ja tekemään numerot taulukon reunaan. Monet innostuvat kokeilemaan erilaisia kirjaintyyppejä, värejä ja kokoja. Lapset haluvat usein tehdä mielipidemittauksia eläimistä ja herkuista. Jippii-huutoja kuuluu, kun sopiva kuva löytyy Clipartista ja se onnistutaan pienentämään taulukkoon sopivaan muotoon. Hauskuuttaa ja hämmästelyä piisaa, kun kuva joskus täyttääkin koko sivun ja talukko häviää jäljettömiin.
                                                                   
 Pelit ja koodaus

Varo dynamiittia - hui!
Viimeinen tunti käytetään pelaamiseen tai koodaamiseen. Koodaustunnille löytyy mahtavat ohjeet sivuilta koodaustunti.fi. Tässä rakennetaan peräkkäisiä komentoja Angry Birdsille, joka sitten suorita-komennon saatuaan taittaa matkaansa kohteen luo. Kun oppilaat katsovat ja kokeilevat muutaman kerran komentoja isolla taululla, he siirtyvät koodaamaan tai pelaamaan koneille pareittain. Komentoja rakennetaan vuorotellen, keskustelu käy vilkkaana, neuvoja ja ohjeita satelee. Tuuletus onnistumisesta on valtaisa. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa koodata kauan. Syynä voi olla puutteellinen lukutaito tai keskittymisvaikeudet. Jos ei jaksa koodata, voi vaikkapa pelata osoitteessa Kymppiparit tai Etsi erilainen tai lukumäärä harjoituksia Lukumääriä

Nyt nappaa!
Meillä tahtoo usein olla virheellinen käsitys siitä, mitä lapset kykenevät tekemään. He oppivat nämäkin asiat aivan kuin itsestään. Virheitä ja epäonnistumisia sallitaan, sillä vain kokeilemalla voi päästä oikeaan lopputulokseen. 
Riemukkaita pelihetkiä ja oivaltavia koodaustunteja!

Ei kommentteja: